Suomen Ateenan-instituuttiin haetaan kesäksi 2019 Erasmus+ -harjoittelijaa 1. kesäkuuta alkaen 3−4 kuukaudeksi. Harjoittelijan työtehtävät liittyvät ennen kaikkea instituutin arkeologisiin kenttätyöprojekteihin, jotka toteutetaan Peloponnesoksella ja Epiroksessa sekä projektien jälkitöihin Ateenassa. Toimenkuvaan kuuluu lisäksi yleisiä toimistotehtäviä, avustamista instituutin tapahtumien järjestelyissä sekä instituutin kotisivun, blogin ja Facebook-profiilin päivittämistä. Instituuttiin ja sen toimintaan voi tutustua näillä sivuilla.

Harjoittelijan tehtävässä tarvitaan aikaisempaa kokemusta arkeologisista kaivauksista ja/tai inventointityöstä, tavallisimpien toimisto-ohjelmien (Word, Excel, PowerPoint) hallintaa, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä sosiaalisen median tuntemusta. Kielitaitona edellytetään hyvää suomen ja englannin kielen taitoa. Kreikan kielen osaaminen on eduksi mutta ei välttämätöntä. Kuvankäsittelyn (Photoshop) ja eri karttaohjelmien tunteminen katsotaan eduksi hakijalle. Kaikkea ei tarvitse etukäteen osata, sillä harjoittelun tarkoituksena on myös oppia uusia taitoja.

Erasmus-harjoitteluun voivat osallistua sekä perus- että jatkotutkinto-opiskelijat. Harjoitteluun voi lähteä, vaikka olisi jo ollut Erasmus-opiskelijavaihdossa, mutta Erasmus-vaihtoja ja/tai harjoittelua voi olla enintään yhteensä 12 kk/tutkintotaso. Erasmus-harjoitteluun lähtevät opiskelijat saavat harjoitteluapurahana n. 360−440 €/kk, riippuen harjoittelijan opiskelupaikasta ja harjoittelun kestosta. Harjoitteluaikana on myös mahdollista saada opintotukea, jos opintotuen saamisen muut ehdot täyttyvät.

Instituutti tarjoaa harjoittelijalle ilmaisen asumisen instituutin asuntolassa Ateenassa sekä majoituksen kenttätöiden aikana. Instituutti maksaa myös harjoittelijan lennot Ateenaan ja takaisin Suomeen.

Harjoittelusta laaditaan kolmen osapuolen (yliopisto, instituutti ja opiskelija) välinen harjoittelusopimus, mutta instituutin ja harjoittelijan on keskenään sovittava harjoitteluajankohdasta ja harjoittelun kestosta. Harjoittelun sisällyttämisestä tutkintoon on syytä keskustella hyvissä ajoin harjoittelijan oman koulutusohjelman/opiskeluyksikön harjoittelusta vastaavan tahon kanssa, ja muutenkin harjoittelijan on oltava itse aktiivinen oman yliopistonsa suuntaan. Lisätietoja Erasmus+ -harjoittelusta, kuten hakuehdoista, ajankohdasta, vakuutuksista yms., kannattaa kysyä oman yliopiston/korkeakoulun ura- tai kv-palveluista.

Jos kiinnostuit Erasmus+ -harjoittelusta Suomen Ateenan-instituutissa, ota yhteyttä Suomen Ateenan-instituutin säätiön asiamieheen Tiina Purolaan (saatio@finninstitute.gr) 1.3. mennessä ja kerro, mitä osaat sekä milloin ja kuinka pitkäksi ajaksi (3−4 kk) olisit valmis tulemaan harjoitteluun Ateenaan. Valitsemme Erasmus+ -harjoittelijan 14.3. mennessä.