ANTERO VARTIA
KORINTISTA KALASTAJASAARENNOLLE
METAXAS-LINJA KUKISTUU
Wikimedia Commons
Kun aamu sarasti huhtikuun 6. pnä [1941], Bulgarian rajan takana kohoava vuoristo näytti kuolleelta ja hylätyltä. Jyrkät katajaa ja sananjalkoja kasvavat rinteet ja niiden yllä kohoavat paljaat kallioseinämät, joiden huipuilla punersi nouseva aurinko, näyttivät kokonaan nielevän syliinsä Struma-joen laaksossa kiemurtelevan, etelään johtavan kapean tien.
Saksalainen kärkipataljoona oli 200 metrin päässä rajalta odottanut hyökkäysmerkkiä. Se eteni pimeässä rajan yli. Kolmikymmenmiehinen kreikkalainen rajavartiojoukkue avasi kivääritulen, mutta vetäytyi sen jälkeen varovaisesti etelään. Rajavartioston rakennukset paloivat.
Ensimmäiset laukaukset olivat hälyttäneet kreikkalaisten puolustuslinjan. Jostakin ylhäältä vuorilta 1 800 metrin korkeudesta ammuttiin punaisia ja vihreitä valoraketteja, joita seurasi sarja kumeita laukauksia.
Saksalainen tykistö avasi tulen klo 5.50. Valojuova- ammukset iskivät kiivaina ryöppyinä vuorenseinämiä vastaan. Lähtölaukaus, kranaatin ulvonta ja räjähdys kaikuivat melkeinpä loppumattomiin kallioiden välissä ja häipyivät lopulta kumeana huminana avaruuteen. Sitten oli jälleen hiljaista.
Aamun valjetessa hyökkäsivät syöksypommittajat. Niiden tasot hohtivat hopealta auringonpaisteessa.
Ne iskivät kuin haukat kreikkalaisten vuoristoasemia vastaan. Raskaat pommit irroittivat kallionseinämistä jättiläismäisiä lohkareita, repivät hajalle vuorenrinteisiin rakennettujen puolustusasemien naamioverhot ja iskivät harmaaseen kallioon kätkettyjä ampuma- ja tähystysaukkoja vastaan. Ensimmäisen lentonsa saksalaiset koneet suorittivat kauempana olevilta kentiltä. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin ensimmäisen hyökkäyksen päätyttyä ne lähtivät jälleen uudelle lennolle — nyt jo aivan Bulgarian ja Kreikan rajan läheisyydessä olevilta kentiltä. Pommiräjähdysten aiheuttamat savu- ja pölypilvet uhkasivat pimentää auringon.
Saksalainen kärkipataljoona oli marssinut kaksi kilometriä Kreikan maaperällä saapuessaan Metaxas-linjan uloimmille esteille. Panssarit vyöryivat sen jäljessä.
Bulgarialaiset sotilaat oli vedetty rajalta taaksepäin. Kaivautuneina maakuoppiin he odottivat saksalaisten ja kreikkalaisten ensimmäistä yhteenottoa.
Saksalaisten kärkijoukkojen pahaa aavistamatta jatkaessa etenemistään, jota tähän mennessä oli häirinnyt vain hajanainen kiväärituli, yllätti ne jyrkän vuorenseinämän alla olevalla aukiolla kolmestakymme­nestä eri puolilla olevasta vuoristopesäkkeestä tasangolle suuntautuva raivoisa, suorasuuntauksella ampuvien tykkien ja konetuliaseiden tuli. Pataljoonankomentaja haavoittui vaikeasti, ja hänen panssari­autonsa ammuttiin tuleen keskellä tasankoa. Tämän maailmansodan ensimmäisen rautaristin ritariristin saaja luutnantti Schultz kaatui komppaniansa kärjessä.
Saksalaisten tykistö ampui lakkaamatta. Syöksypommittajat hyökkäsivät uudelleen kerta kerran jälkeen suurina aaltoina vuoristolinjan pesäkkeitä vastaan. Turhaan. Jalkaväen raskaiden konekiväärien, käsikranaattien ja liekinheittimien tuli ei pystynyt Metaxas-linjan kallioseinämiin. Panssarivoimia ei voitu käyttää niinkuin tavallisesti. Tilanne oli samankaltainen kuin Aisnella: jalkaväen oli avattava panssareille tie.
Kun alkoi hämärtää, saksalaisten oli pakko vetääntyä. Metaxas-linja oli näyttänyt leijonankyntensä. Sen mahtava tukipylväs, Festungsberg, kukkula 322, oli pysäyttänyt saksalaisten etenemisen. Metaxas-linjaa ei voitu vallata rintamahyökkäyksellä. Jokainen kallionkukkula kätki sisäänsä yhden tai useampia panssaroituja pesäkkeitä, joiden ääriviivat paljastuivat vasta kranaattien ja lentopommien revittyä hajalle niiden vihreät naamiot.

Pireuksen satama saksalaisten pommituksen jälkeen.

Ainoa mahdollisuus kreikkalaisten vuorilinnoituksen kukistamiseen oli saartoliike, johon saksalaiset ryhtyivät seuraavana yönä taistelujen jatkuessa Festungsbergin solassa.
Saartokäskyn saanut vuoristojoukkojen pataljoona, jota huollettiin lentoteitse, eteni kallionsolien kautta kreikkalaisten selustaan raivattuaan itselleen tien ylitse­pääsemättömiltä tuntuvien jyrkkien vuoriharjanteiden yli.
Se iski yllättäen linnoitusjärjestelmän selustaan käyttäen aseinaan liekinheittimiä, käsikranaatteja ja kasapanoksia. Syvissä maanalaisissa bunkkereissa ja niiden aukoilla käytiin ennenkuulumattoman kiivaita lähitaisteluja, joissa varsinkin saksalaisten vuoristojoukkojen pioneerit osoittivat tavatonta rohkeutta ja taistelumieltä. Ehkä juuri heitä tarkoittaen ja antaen samalla tunnustuksen urhoollisille kreikkalaisille sotilaille Saksan puolustusvoimien ylijohto ilmoitti tiedonannossaan: »Metaxas-linjalla on käyty sellaisia lähitaisteluja, joita ei ole vielä nähty millään sotanayttämöllä. »
Ensimmäisten vankien kertomukset paljastivat ihmeellisen seikan: kreikkalaiset olivat koko ajan luulleet taistelevansa bulgarialaisiavastaan. Vasta toisen taistelupäivän iltana heille selvisi, että Metaxas-linjaa vastaan hyökkäävät joukot olivat saksalaisia.
Kun bunkkerin aukkoon suunnattu liekinheitin ei auttanut, saksalaiset pioneerit tunkeutuivat linnoituksen syviin, maanalaisiin käytäviin, joissa he käsikranaatein ja kasapanoksin taistelivat itselleen tien yhä syvemmälle vuoren uumeniin. Metaxas-linjan kaikuvissa holveissa, maanalaisissa miehistöasumuksissa ja varastosuojissa käydyt kiihkeät ja veriset taistelut olivat kuin katutaisteluja maanalaisen, tuntemattoman kaupungin sokkeloisissa labyrinteissa, savussa ja pimeässä.
Ensimmäinen taistelupäivä oli ollut aurinkoinen ja kirkas. Seuraavana yönä ilmapuntari laski yht’kkiä, ja aamulla satoi taivaan täydeltä. Etelään johtavan tien paksu pölykerros vaihtui nopeasti liejuksi, tien pohja pehmeni, ja Pohjois-Kreikan tiet muistuttivat pian enemmän mutakylpylöitä kuin liikennöitäviä teitä. Vuorilinnoitukset ja kenraali Sää olivat kreikkalaisten puolella.
Rankkasateessa liejuisella tiellä saksalaiset päävoimat odottivat vielä kaksi päivää voidakseen jatkaa etenemistään. Taistelut jatkuivat kiihkeinä Festungsbergin omistuksesta. Useita maanalaisia pesäkkeitä oli jo vallattu, ja niiden urhoollinen kreikkalainen miehistö oli jo kaatunut tai otettu vangiksi. Mutta jättiläismäinen maanalainen linnoitus, joka paikoitellen oli louhittu kallioon yli 40 metrin syvyyteen, piti vielä sitkeästi puoliaan.
Saksalaiset olivat yhdistäneet katkaistut, linnoitukseen johtavat puhelinjohdot oman komentopaikkansa puhelimeen. He saivat kolmannen taistelupäivän iltana yhteyden linnoituksen komentopaikkaan.
— You have a division above you — kapitulation is the only delivery (yläpuolellanne on divisioona — antautuminen on ainoa pelastuskeino), huutaa eräs vuoristojoukkojen pioneeri koulussa oppimallaan englannin kielellä puhelimeen.
Vastausta ei kuulu. Mutta saman päivän iltana Festungsberg antautuu.
Tapahtumat olivat lännempänä kehittyneet nopeasti. Etelä-Serbiasta Vardar-joen laakson suuntaisesti edenneet saksalaiset joukot olivat jo Salonikin porteilla.
Huhtikuun 9. päivän vastaisena yönä klo 24 kaksi kreikkalaista upseeria toi tärkeän sanoman Kavaklin majatalossa asuvalle Salonikiin hyökkäävien saksalaisten joukkojen komentajalle. Toinen oli Salonikin kaupungin komendantti, kenraali arvoltaan, toinen Kreikan itämakedonialaisen armeijan esikuntapäällikkö, joka toi kenraali Bakopoulosin armeijan antautumisilmoituksen ja aselevonpyynnön. Pienen majatalon pöydän ääressä ratkaistiin Kreikan Traakian-armeijan, Salonikin ja — Metaxas-linjan kohtalo. Kreikkalaiset upseerit muuttivat kellonsa Saksan aikaan. Saksalaiset kärkijoukot marssivat Salonikiin huhtikuun 9. päivän aamuna klo ½ 7. Metaxas-linja antautui saman päivän iltana.
Kreikkalaisten mahtava linnoitusjärjestelmä, jota oli salaisesti rakennettu jo vuodesta 1935 lähtien, kaatui sivustojensa heikkouteen. Saksalaiset saartoivat sen kaksinkertaisesti, ulompaa suurella, Egeanmeren rantaan ulottuvalla pihtiliikkeellä ja Struma-joen laaksossa linnoitusvyöhykkeen selustaan suunnatulla vahvan iskujoukon hyökkäyksellä. Salonikin valtaus oli sen puolustajille ratkaiseva isku. Mutta siihen hetkeen saakka, kun Salonikin kreikkalainen varuskunta lennätinteitse ilmoitti antautuneestaan>antautumisestaan Metaxas-linjan päälinnaketta komentavalle upseerille, taistelut jat­kuivat kiivaina ja verisinä »kukkula 322:n» ja muiden maanalaisten pesäkkeiden omistuksesta. Niitä voidaan täydellä syyllä verrata länsirintaman kiihkeimpiin taisteluihin Saksan suurten voittojen päivinä.
Metaxas-linjaa puolusti saksalaisten hyökkäyksen tapahtuessa kreikkalaisten tietojen mukaan n. 22 500 miestä. Yksistään kukkula 322:n uumenista nousi maan pinnalle 1400 miestä.
   
Kun vuorilinnoituksen urhoolliset puolustajat astuivat suojistaan päivänvaloon, nähtiin kohtauksia, jotka lienevät ainutlaatuisia tämän sodan historiassa.
Saksalainen upseeri tarjosi savukkeen ja kenttäpullostaan kulauksen konjakkia kreikkalaiselle upseerille, joka hetkistä aikaisemmin oli seissyt pistooli kädessä häntä vastassa linnoituksen suuaukolla.
— Pahoittelen, minulla ei ole tulta, kreikkalainen sanoi hengästyneenä ja hämillään.
— Olkaa hyvä! Saksalainen upseeri sytytti hänen savukkeensa.
Kreikkalaiset sotilaat taluttivat haavoittunutta saksalaista.
— Te ammuitte kirotun tarkasti, totesi kreikkalainen upseeri, joka ryömi esiin konekivääripesäkkeestään kasvot yltä päältä veressä.
— Te puolustauduitte loistavasti, vastasi pesäkettä piirittäneen saksalaisen pioneerijoukkueen johtaja.
Saksalaiset sotilaat kulkivat ihmetellen Metaxas-linjan maanalaisissa labyrinteissa. Heitä opasti kreikkalainen upseeri.
 Jos Metaxas[1] olisi saanut elää, ei Kreikan ja Saksan sotaa koskaan olisi tullut, sanoi hän. — Metaxas opiskeli neljä vuotta Berliinin sota-akatemiassa.
— Hän oli von Schlieffenin oppilas, totesi saksalainen upseeri hymyillen. —Etevimpiä hänen oppilaitaan.
He ymmärsivät toisiaan.
   
Kiihkeän, kolme päivää kestäneen taistelun päätyttyä syntyi taistelukentällä, jolla äsken vielä oli kymmeniä kreikkalaisten ja saksalaisten sotilaiden ruumiita, asetoveruus, joka teki Kreikan sodasta inhimillisen ja — tekisi mieli sanoa — kauniin sodan. Kreikkalainen ja saksalainen sotilas tervehtivät toisiaan kukistuneen Metaxas-linjan kalliobunkkereissa kuin kaksi miekkailijaa, jotka kiihkeän ottelun jälkeen tervehtivät toisiaan miekoillaan ja puristavat toistensa kättä. 
Sellaista ei tapahtunut vain ensimmäisinä taistelupäivinä Struma-joen laaksossa, vaan se jatkui koko sodan ajan — urhoollisen voittajan ja urhoollisen voitetun välinen klassillinen, epätodellinen ystävyys.
Hitler oli vedonnut Kreikan ystävyyteen antaessaan joukoilleen käskyn marssia antiikin Hellaan maahan. Hän taisteli Kreikan maaperällä Englantia, ei kreikka­laisia vastaan. Kauneimmalla tavalla hänen sanansa kävivät toteen silloin, kun Saksan sotavoimain ylijohto taistelujen vielä jatkuessa Kreikan maaperällä vapautti kaikki kreikkalaiset sotavangit ja antoi määräyksen, että kreikkalainen upseeri vankeudesta vapautuessaan tai taistelusta luovuttuaan sai säilyttää aseensa.
Saksan ja Kreikan sota oli ensimmäisistä huhtikuun 6. päivän aamuna ammutuista laukauksista lähtien eräiltä kohdiltaan käsittämätön ollakseen sota. Se oli inhimillinen sota. Jugoslaviasta ei kukaan voi sanoa samaa. […]


[1] »Kreikan Rautakäsi» ja diktaattori, Metaxas-linjan suunnittelija ja rakentaja, kenraali Johann Metaxas, jonka muistomerkki oli pystytetty erään linnoitetun kukkulan harjanteelle Struma-joen laaksossa, kuoli kuten virallisesti ilmoitettiin sydänhalvaukseen tammikuun 30. pnä 1941 neuvoteltuaan edellisinä päivinä Englannin lähi-idän armeijan ylipäällikön kenraali Wavellin kanssa, joka odottamatta oli saapunut Ateenaan. Mitä neuvottelut koskivat, ei ole tarkoin tiedossa, mutta yleisesti on vallalla käsitys, että Metaxas vastusti jyrkästi englantilaisen maaarmeijan lähettämistä Kreikkaan pitäen Kreikan tulevalle kohtalolle onnellisempana, jos brittiläinen apu rajoittuisi vain ilmavoimiin, Saksalaisella taholla on virallisesti viitattu mahdollisuuteen, että Englannin Secret Service raivasi hänet tieltään, koska hänen tiedettiin olleen brittien suunnitelmien esteenä.