Antiikin Kreikan johdantokurssi | Opettajakurssit | Muut kurssit: KenttätyökurssitSyventävät kurssit | Haku



Suomen Ateenan-instituutti on vuodesta 1999 järjestänyt perustutkinto-opiskelijoille suunnattuja noin kuukauden mittaisia antiikin Kreikan johdantokursseja. Vuosina 2006–2009 kurssi järjestettiin yhdessä Suomen Rooman-instituutin kanssa antiikin Kreikan ja Rooman johdantokurssin nimellä. Vuodesta 2010 instituutti on keskittynyt jälleen Kreikkaan johdantokurssin ydinalueena. Vuonna 2021 järjestettiin yhteistyössä Rooman- ja Lähi-idän instituuttien kanssa etenkin jatko-opiskelijoille tarkoitettu syventävä kurssi ’Kypros kulttuurien kohtauspaikkana’, joka koostui verkkokurssista ja kenttäosiosta.

Instituutti järjestää arkeologisen dokumentoinnin opetusta eri projektien yhteydessä. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään myös suomalaisille opettajille suunnattuja kursseja yhdessä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton (Hyol ry) ja Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiön (OKKA) kanssa.

Omien kurssiensa ohella instituutti pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan auttamaan suomalaisten tiedeinstituutioiden Kreikassa järjestämiä kursseja ja ekskursioita. Instituutti on osallistunut muun muassa klassillisen filologian, historian, arkeologian, filosofian, kirjallisuuden, taidehistorian, teatteritieteiden ja arabian kielen ja islamin tutkimuksen sekä nykykreikan kurssien järjestelyihin.

 



ANTIIKIN KREIKAN JOHDANTOKURSSI

Vuoden 2022 kurssiohjelma ja kurssin osanottajat

Kurssiohjelma 2022 – Miska Helle, Ville Kukkonen, Juuso Myllykoski, Aster Niemelä, Eveliina Orava, Fanni Pyykkönen, Susanna Rämö, Loviisa Soini

Aiempien vuosien kurssiohjelmat ja osanottajat

Kurssiohjelma 2021 – Jakov Gerchman, Jenni Härkönen, Alma Jyränki, Vilma Kiuru, Tommi Raevuori, Iida Salander, Akseli Tolvi, Ida von Bagh

Kurssiohjelma 2019 – Pihla Alasuutari, Eddie Björklöf, Yoon-Hee Choi, Magda Hukari, Anu Ketonen, Katariina Lipsanen, Aliisa Nummela, Maija Riikonen

Kurssiohjelma 2018 – Iida Huitula, Laura Jurmu, Heidi Moisio, Hanna-Kaisa Paananen, Nikolai Paukkonen, Miika Remahl, Kaisa Vaittinen

Kurssiohjelma 2017 – Suvi Kivimaa, Mari-Sohvi Miettinen, Samu Paajanen, Saara Penttinen, Elisa Rautioaho, Anna Vuolanto, Helena Wahala, Jenny Åkerberg

Kurssiohjelma 2016 – Arttu Alaranta, Noora Alatainio, Antti Heikkinen, Oona-Annika Jalonen, Maria Jokela, Tuuli Kasso, Mikko Määttä, Anna-Maria Wilskman

Kurssiohjelma 2015 – Anni Hella, Erik Inberg, Suvi Jokinen, Karissa Kettu, Katja Pajunen, Janne Soisalo, Anna Solin, Riia Timonen

Kurssiohjelma 2014 – Ilari Aalto, Marika Honkaniemi, Heini Hämäläinen, Milla Jokinen, Roona Raukola, Joonas Vanhala, Matti Virtanen

Kurssiohjelma 2013 – Ingrid Helander, Visa Helenius, Misha Hyttinen, Tuomas Lepistö, Tintti Tupola, Sonja Vistala, Anna Westerholm

Kurssiohjelma 2012 – Ella Haapasalo, Erik Henriksson, Teemu Huttunen, Roosa Kallunki, Manja Matilainen, Uula Neitola, Jenniina Siira

Kurssiohjelma 2011 – Tomi Asikainen, Urpo Kantola, Maria Lahdenranta, Jasmin Lukkari, Sami Markuksela, Jaakkojuhani Peltonen, Laura Putkivaara

Kurssiohjelma 2010 – Janne Hovi, Lassi Jakola, Liisa Kaski, Ilona Kopakkala, Minna Kulojärvi, Maija Lehikoinen, Ville Leppänen

Kurssiohjelma 2009 – Sara Anttonen, Hanne Järveläinen, Lauri Kälviäinen, Jens Nilsson, Elina Salminen, Annina Vainio, Janne Virkkula

Kurssiohjelma 2008 – Laura Aho, Outi Höyhtyä, Saara Kallio, Sarianna Kivimäki, Eero Ovaska, Mikko Pentti, Kai Tainio

Kurssiohjelma 2007 – Tom Bergman, Maija Ketoluoto-Nurminen, Essi Rönkkö, Maria Tukia, Maria Karjalainen, Kalle Knaapi, Markus Suuronen

Kurssiohjelma 2006 – Sanni Aava, Mikko Hovi, Suvi Kuokkanen, Elina Pyy, Gisela Schulz-Ala-Tala, Otso Turunen, Tuomo Virolainen

Kurssiohjelma 2004 – Sanna-Ilaria Kittelä, Kimmo Kovanen, Iiro Laukola, Elina Orjatsalo

Kurssiohjelma 2002 – Pirkko Haikala, Tuija Korhonen, Ulla Laitakari, Marko Pitkänen, Kirsi Sysmäläinen

Kurssiohjelma 2001 – Matias Buchholz, Tiina Hiekkalinna, Saara Kauppinen, Svetlana Khaoutala, Päivi Lammi, Ilkka Valve

Kurssiohjelma 2000 – Miska Eilola, Liisa Ekebom, Sami Koski, Hanna Kyrönlahti, Minna Seppänen, Linda Tuominen

Kurssiohjelma 1999 – Elif Laaksonen, Maria Niku, Mika Rissanen, Hilla Salovaara, Kukka Tast, Esko Tikkala, Marja Vierros, Minna Ylikotila



OPETTAJAKURSSIT

Hyolin jatkokoulutuskurssi 2022 – Christiane Ala-Nissilä, Nancy Bäck, Anne Mattsson, Riitta Mikkola, Vesa Ryhänen, Marjo Sassali, Susanna Siren-Valanta, Niina Väntänen

Opettajien kesäkoulu 2017 – Nina Ignatius, Satu Kallio, Heljä Kuusisto, Anne Liimola, Kaija Lindholm, Vesa Malin, Anne Rahikainen, Tuulikki Rantaniemi, Heikki Saros, Tellervo Suhonen

Hyolin jatkokoulutuskurssi 2016 – Juha Forsberg, Sari Halavaara, Saara Ikonen, Marjaana Juntunen, Eero Kitunen, Antti Laitinen, Juha-Pekka Lehtonen, Jyrki Lempinen, Maarit Mattila, Marianne Ojanaho, Kirsi Ruhanen, Hanna Ylönen

Opettajien kesäkoulu 2015 – Sari Kihlakaski, Arja Mattsson, Jyrki Myllylä, Pekka Niiranen, Johanna Pastila, Päivi Putkuri, Anne Sallinen, Eija Vihantavaara, Leila Viitanen, Sari Wallin-Hannila

Hyolin jatkokoulutuskurssi 2015 – Sari Halavaara, Ossi Kokkonen, Tiina Kärkkäinen, Juha-Pekka Lehtonen, Sture Lindholm, Markku Liuskari, Noora Nieminen, Hannele Palo, Taina Sipiläinen-Veikkanen, Mari Vares



MUUT KURSSIT

Kenttätyökurssit

Fotogrammetrian ja kartoittamisen kurssi (Suomen Ateenan-instituutti, Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto), Thesprotia, 28.7.–10.8.2018.

Kurssille osallistuivat seuraavat opiskelijat: Julius Eerola, Riina Hämäläinen, Suvi Kivimaa, Nikolai Paukkonen, Aleksi Stenberg ja Helena Wahala.
Opettajina toimivat Björn Forsén (FIA), Petri Rönnholm (Aalto) ja Wesa Perttola (HY).
Opiskelijoille opetettiin miten käyttää dronea, takymetria ja fotogrammetria sekä miten analysoida näillä kerätyt datat GIS:llä, CAD:illa ja eri fotogrammetrian ohjelmilla, sekä minkälaista arkeologista sekä historiallista tietoa tästä voi saada. Mitattavissa oli kuusi eri roomalaistamiseen liittyvää kohdetta Thesprotiassa.

Arkeologian kenttätyökurssi (Suomen Ateenan-instituutti), 3.-19.7.2020.

Kurssille osallistuivat seuraavat opiskelijat; Hanna Ellermaa, Jussi-Pekka Hiltunen, Anu Ketonen, Nikolai Paukkonen ja Jasmin Ruotsalainen.

Opettajina toimivat: Björn Forsén, Antti Lampinen ja Nikolai Paukkonen

Opiskelijoille opetettiin miten käyttää dronea, takymetria ja fotogrammetria, jonka jälkeen suoritettiin mittaus-, valokuvaus ja droneharjoituksia erityyppisissä arkeologisissa kohteissa. Tämän lisäksi järjestettiin tutustumiskäyntejä erityypisille ja -aikaisille antiikin muistomerkeille, arkeologisille alueille ja museoihin, sisältäen Akropolis ja Akropolis-museo, Pnyks ja Filopappos, Zeus Olympoksen pyhäkkä, Kerameikos, Agora, Kaisarianin luostari ja Islamilaisen taiteen museo, Zeus Ombrioksen pyhäkkö Hymettoksen huipulla, Varin luola ja maatalo, Lathourezan klassinen temppeli ja geometrinen kylä, Marathon, Brauron, Thorikos ja Sunion Attikassa, Korintti, Akrokorintti, Isthmia, Perakhora ja Lekhaionin basilika Korintiassa, Asean ja Dipaian kaupungit, Agios Eliaksen, Viglan ja Mainaloksen pyhäköt sekä Arakhamitain nähtävyydet Arkadiassa, Delfoin pyhäkkö ja museo, sekä Khaironeian, Orkhomenoksen, Plataian ja Glan kohteet sekä Theban museo Boiotiassa.


Syventävät kurssit

Kypros kulttuurien kohtauspaikkana -kurssi (FIA, FIME & IRF), 4.10.–29.11.2021.

Kurssille osallistuivat seuraavat opiskelijat: Laura Aho, Juuli Ahola, Kaisa Autere, Anna Gustafsson, Visa Helenius, Anni Hella, Suvi Jokinen, Urpo Kantola, Tuuli Kasso, Jasmin Lukkari, Katja von Schöneman, Anna-Maria Wilskman.

Opettajina toimivat: Raija Mattila (HY), Sanna Aro-Valjus (HY), Petra Pakkanen (FIA), Elina Pyy (IRF), Irina Piippo (FIME), Arja Karivieri (Tukholman yliopisto), Antti Lampinen (FIA), Simo Örmä (IRF).

Syksyllä 2021 Suomen Ateenan, Rooman ja Lähi-idän instituutit järjestivät ensimmäistä kertaa yhteistyönä Kypros-aiheisen kurssin maisteri- ja väitöskirjavaiheen opiskelijoille. ’Kypros kulttuurien kohtauspaikkana’ –kurssilla tarkasteltiin Kyproksen historiaa varhaisista Lähi-idän korkeakulttuureista antiikin ajan ja bysanttilaisajan kautta aina 1500–luvulle ja nykypäivän poliittiseen tilanteeseen saakka. Kurssi alkoi syksyn aikana kolmen instituutin valitsemien luennoitsijoiden kanssa etäopetusjakson aikana (4.10.–15.11.2021) ja huipentui kurssilaisten viikon mittaiseen opintomatkaan Kyprokselle (22.–29.11.2021).



HAKU

Haku johdantokurssille on tältä kertaa päättynyt.

Johdantokursissta tiedotetaan tällä sivulla sekä Suomen Ateenan-instituutin sosiaalisen median kanavilla haun avautuessa taas keväällä 2024.