Olemme kauniita kuuluessamme
itsellemme,
rumia silloin, kun
vieraannumme itsestämme.
Kun tunnemme itsemme,
olemme kauniita;
rumiksi muutumme,
kun emme tunne itseämme.
PLOTINOS
205-270 jaa.
Taiteen pyrkimyksistä ja kauneudesta
© Marja-Liisa Torniainen
Jokaisen eurooppalaisen taideopiskelijan olisi syytä aloittaa opintomatkojensa maailmankierros Ateenasta. Se suhteuttaa arrogantin nykyihmisen hyvin paikalleen. Kaupungin historiallinen perspektiivi on vaikeasti hahmotettavan pitkä, ja sen museoiden antia ei kuukaudessa pysty sulattamaan kuin osin. Kansallisen arkeologisen museon kokoelmien läpikäynti näyttää, kuinka ihminen koskettaa ihmistä viidenkin vuosituhannen takaa – taiteella. Useimmiten teokset kuvaavat jumalia, mutta mallina on aina ihminen.
Ateenan-instituutin Koroneos-talo on taiteilijalle ihanteellinen paikka asua, sillä Gizin kaupunginosan kiillottamattomassa ympäristössä asuu tavallista kansaa tavallisissa taloissa eläen tavallista elämää. Vaikka rakennukset ovat periaatteessa samanlaisia, mäkinen kaupunkikuva ei silti ole ikävystyttävä, vaan elävästi itseään varioiva ja tarjoaa huikeita perspektiivejä sinisinä siintäville vuorille. Sama koskee koko Ateenaa. Se on rosoisuudessaan, epätäydellisyydessään ja kaikkine vastakohtaisuuksineen kaupunki, joka ottaa ja koskettaa.
Aamukävely Charilaou Trikoupilla.
Ateenan henkeä kuvaa hyvin se, että ihmiset tavatessaan toisensa suutelevat oikeasti poskelle, eivätkä ilmaan, kuten muualla Euroopassa. Akropoliin yllä liitävät vieläkin muinaisten jumalien henget.
Ermou. Katunäkymä Monastirakin kaupunginosassa.
Pian taloon saapumiseni jälkeen kävin jonottamassa Ambelokipin metroaseman kioskilta itselleni kuukausilipun, jolla pääsin kaikkiin liikennevälineisiin koko Suur-Ateenan alueella. Ensin tosin kävelin portaiden ohi. Kysyin neuvoa kauniilta nuorelta naiselta, joka käveli jääkahvi kädessään töihin ja kuljin hänen kanssaan keskustellen takaisinpäin. Muutaman päivän kuluttua kävelin itsekin samalla lailla viilentävä ja piristävä café freddo kämmenieni välissä keskustaan Zitrou-kadulle insituutin uuden harjoittelijan, Marian, opastamana. Ja vaikka pidin metrosta, ruuhkaisista busseista ja siitä helppoudesta, jolla keltaisen taksin sai lennosta, ei mikään voi päihittää helleaamujen kävelyjä Ateenan kaduilla. Niistä en saanut kyllikseni.
Suihkulähde lähellä Victoria-aukiota.
Reitti Gizistä keskustaan kulkee Exarchian kaupunginosan kautta. Alueesta varoitellaan, mutta se on hyvin kuvauksellinen. Naapurini Sebastian, joka tuntee seudun hyvin, kertoi kuinka paikalliset asukkaat olivat vallanneet Navarinou-puiston takaisin käyttöönsä huumeisiin sortuneilta ja kunnostaneet sen yhdessä. Nyt siellä on leikkipuisto ja aluetta rajaavan talon seinään on maalattu hieno maalaus ihmistaimista.
Asukkaiden valtaama puisto ja yhdessä toteutettu seinämaalaus.
Likavittos Strefiltä.
Ateenan maamerkit, Parthenon ja Likavittos-kukkula, näkyvät kaikkialle, mutta tällä alueella sijaitseva Strefi-kukkulakin on mielenkiintoinen. Etenkin auringonlasku sieltä on näkemisen arvoinen – kunhan jätät mäen ajoissa omille asukkailleen.
Syyskuun aikana muistikorteille kertyi yli parituhatta kuvaa ja päiväkirjaan sata sivua tekstiä. Materiaalista valmistuu valokuvakirja ja näyttelyitä, myös maalauksia. Suureksi avuksi oli taidemaalari ja muusikko Sebastian Boulter, joka toimii instituutissa itsenäisenä tuottajana ja suomalaistaiteilijoiden yhdyshenkilönä. Pesti on erittäin tarpeellinen, jotta kävijät pystyvät paremmin hyödyntämään lyhyen aikansa vieraassa ympäristössä. Toivottavasti se saa jatkoa. Useilla Suomi-instituuteilla eri maissa on omia näyttelytiloja. Zitrou-kadun pieneen taloon sellaista ei mahdu, mutta jonkinlainen yhteistyö paikallisten gallerioiden kanssa olisi kenties mahdollista?
Näkymä Gizistä.
Kuukausi on kuitenkin liian lyhyt aika sukeltaa syvemmälle kaupungin elämään, sillä yleiskuvan muodostamiseen menee jo sinänsä aikaa. En ehtinyt edes saarilla käydä, sillä olin suunnitellut matkustelut kauemmas vasta loppukuulle. Silloin kuitenkin jouduin, ja sain, tutustua G. Gennimataksen yleisen sairaalan silmäpoliin. Ja sitten tulikin medikaani Zorbas.
Ateenako uusi Berliini? Tätä kansainvälisen lehdistön kuorossa lanseeraamaa ajatusta ainakaan tapaamani ihmiset eivät halua allekirjoittaa. Miten voisikaan verrata viisituhatta vuotta vanhaa Ateenaa vasta 1200-luvulla perustettuun Berliiniin, miten verrata kaupunkia, josta on lähtöisin eurooppalainen humanismi paikkaan, jossa…
Kun palasin kotiin, tunsin itseni arvokkaaksi. Ei, Ateena ei ole uusi Berliini.
Se on paljon enemmän.
Marja-Liisa Torniainen
Kuvataiteilija
1.11.2018
http://www.marjatorniainen.net/
Akropolis Strefiltä auringonlaskun aikaan.