Thesprotian muurien dokumentointia 27.4.–5.5.2015


Matkamme tarkoituksena oli jatkaa myöhäisklassisten ja varhaishellenististen linnoitettujen kohteiden dokumentointia Epeiroksen maakunnassa. Olin jo aiemmin hakenut väitöskirjatyötäni varten tutkimuslupia seitsemään erilaiseen kohteeseen kolmen läänin alueella. Olen jo aiemmin tutkinut Ioanninan ja Prevezan läänien neljä kohdetta.
 
Tällä kertaa vuorossa oli siis Thesprotian lääni, jonka arkeologista tutkimusta hallinnoi Igoumenitsan esihistoriallinen ja klassinen eforia. Keskityimme suureen Gitanan kaupungin muurikehään, sekä pieneen mutta hyvin rakennettuun Pyrgos Ragioun linnoitukseen. Dolianin kaupunginmuuri oli jätettävä väliin, aika ei vain riittänyt kaikkeen!
Tarkastelun kohteina oli puolustusmuurien sivustasuojaus: siihen liittyvät Gitanassa muurin eteläosan siksak-linja, pohjoispuolen tornit ja suuri puolipyöreä katapulttipatteri Vrysella-kukkulan huipulla. Pyrgos Ragioussa puolestaan oli torneja ja muurinkäännöksiä, ja tornien rakenne oli erikoinen.
Dokumentointi suoritettiin mittaamalla muurit takymetrillä ja piirtämällä mittausten perusteella kartta CADilla. Tommi käytti takymetriä, minä hypin prisman kanssa muureilla, päätin mitä mitataan ja piirsin iltaisin kartat. Muurikarttoihin merkittiin yksityiskohdat, kuten poikkimuurit ja vesikanavat. Suuresta Gitanan patterista tehtiin erityisen tarkka pohjakaavakartta piirtämällä jokainen kivi yksityiskohtineen. Tärkeitä yksityiskohtia ovat esimerkiksi tukirautojen reiät, rakenteiden kivethän on joskus sidottu toisiinsa metallisilla tai puisilla kiinnittimillä. Kartoituksen ohella tein tietysti myös perusteellisen valokuvadokumentoinnin kohteista.
Myöhemmin reissusta kävikin ilmi että saan eforian omat CAD-kartat käyttööni; en tiennyt aiemmin, että niitä voisi saada. Hyvä silti, että mittasimme muurit, sillä eforian kartat ovat muurien osalta yksinkertaisia, ilman mitään rakenneyksityiskohtia. Pystyn nyt projisoimaan omat tietoni hyvälaatuisille pohjakartoille joissa on muunmuassa korkeuskäyrät.
Reissun aikana eforian linnoitusekspertti Christos kävi tervehtimässä meitä. Sain uuden arvokkaan kontaktin, tekstejä joihin tutustua sekä vihjeitä mielenkiintoisista uusista, äskettäin löytyneistä linnoitusrakenteista muissakin lääneissä. Kreikan sää suosi arkeologista retkikuntaamme ja eforian ihmiset olivat oikein mukavia!
Mikko Suha
Kirjoittaja on Suomen Ateenan-instituutin ystävät ry:n vuoden 2015 stipendiaatti.