Taiteilijoita instituutin asuntolalla


Joulukuussa 2016 Koroneos-talon taiteilijaresidenssissä asusteli kuvataiteilija Anna Nummi ja tammikuussa installaatioita ja esitysteoksia tekevä Juha Valkeapää. Kumpikin lupasi instituutin blogiin näytteen teoksistaan.
Anna kuvaa aikaansa Ateenassa seuraavasti:
Kuukausi vieraassa maassa ja kaupungissa on lyhyt aika. Se riittää vain huomaamaan eroja, korostaa toiseutta. Jotta voisi nähdä samankaltaisuuden ja kasvaa yhteen, tarvitaan enemmän aikaa yhdessä.

 Juha taas esittelee itsensä näin:

Olen Juha Valkeapää, usein ääni- ja esitystaiteilijaksi tituleeraan itseäni, mikä pitää paikkansa sillä rakastan ääniä ja teen pääasiassa esityksiä. Mutta teen myös muuta. Parhaillaan rakennan installaatiota Muu Kaapeli -galleriaan, yritän kirjoittaa julkaisumielessä ja toimin Mad House Helsinki -esitystaiteen talossa. Lisätietoa tekemisistäni löytyy osoitteesta www.juhavalkeapaa.net.

Vietin Ateenassa tammikuun, oli kylmää ja sateistakin mutta myös paljon valoa. Tulin keräämään materiaalia teokseen Hiljainen kuolema mutta päädyin kaupungin kirjavien seinien innoittamana rakentamaan yllä mainittua Sähköakkaukko / Electric WoMan -installaatiota. Havaitsin myös että ammoin osaamani kieli nousee kyllä pintaan mutta toivottoman hitaasti.

Julkaisemme ohessa Annan kuvia ja Juhan ääniteoksen. Juhan ääniteoksen (työ)nimi on Menneet vai tulevat kultaiset päivät / The Golden Days of the Past or the Future. Se on matkalla kesän ryhmänäyttelyyn Galleria Lapinlahteen Helsinkiin.