1.5. Metrossa oli lakko, joten matkustin bussilla kentältä Syntagmalle. Perillä ostin kioskilta kartan ja kysyin teinipojilta tietä. Paikalliset nuoret näyttävät joko gangstereilta tai anarkisteilta. Kuljin pimeän, hiljaisen kaupungin läpi Koroneos-talolle, joka oli yöllä ankea ja sulkeutunut. Läheiseltä kioskilta löytyi mansikoita, olutta, pastaa, munia, tomaatteja ja sipuli. Kauppias kertoi, että oli Pakistanista ja asunut 18 vuotta Ateenassa.
2.5. On jokin ylimääräinen vapaapäivä. Alue on likainen ja vaikuttaa köyhältä. Aamulla vanhoja miehiä pelaamassa puistossa lautapeliä, yksi musta kissa. Liikenne on ymmärrettävää: mennään silloin kun päästään. Kiipesin Likavittos-vuorelle. Ylhäältä näkyi Pireukseen ja Akropolis oli kaupungin päällä kuin liian pieni hattu. Vuoren laella kuljin aukean parkkipaikan läpi kojulle, jossa luki ”Hot Dog” ja istuin sateessa katsomassa kuinka paikallinen nuoriso vingutti autojensa renkaita kreikkalaisen räpin tahtiin.
3.5. Ensimmäisenä päivänä töissä opin, ettei Kreikassa saa heittää paperia vessanpönttöön, koska vessat lasketaan valtaviin talojen alla sijaitseviin lietesammioihin, joista jätevesi hiljalleen (vuosien saatossa?) valuu ympäröivään maaperään sammion seinien läpi. Vessapaperi muodostaisi reunoille kerroksen, jonka läpi liete ei enää pääsisi imeytymään.
5.5. Kaupungissa on aivan omanlaisensa rauhan ja hautovan jännitteen yhteys: ilma on kaiken päällä kuin liima. Olisi rikottava 50 euron seteli, jota kukaan ei suostu ottamaan vastaan.
8.5. Autotielle, aivan kiveyksen reunaan oli painautunut rauhallinen, surullisen näköinen koira. En tiedä oliko se sairas.
14.5. Memi on huolestunut. Hän tietää, ettei kukaan ymmärrä puhettani täällä (osaan ehkä kymmenen sanaa), koska haluan lausua gamman geenä ja iitan eenä. Μεγάλη hän sanoo ja toistan vahingossa ME-GA-LEE ja hän sanoo jotain kuin megrhaali. Tunnen suuni sisäisen tilan ja sanon g g ghg ghh grh hrrrrr. Ei ranskalaista, Memi nauraa.
16.5. Kattoterassilla oli kirjailijoiden seurue, kun kiipesin sinne illalla lukemaan. Istuin alas, vaikka en tiennyt halusivatko he olla keskenään. Vuoren takaa nousi hätkähdyttävän suuri oranssi kuu aivan hiljaa, mutta kuitenkin niin nopeasti että näimme kuinka se liikkui. Marek sanoi, että me emme koskaan näe kuun pimeää puolta. Hän toisti sen neljästi ennen kuin kysyin, oliko se totta ja hän sanoi että oli. Runoilija meni kännykän kanssa terassin reunalle ja zoomaili kuuta. En mä otakaan kuvaa, hän sanoi, kun ei se kuitenkaan näyttäisi samalta.
19.5. Torilta ostetusta salaatista löytyi kanan untuvaa ja pieni kotilo. Tomaatin kylkeen oli ilmestynyt valkeanharmaata nukkaa kasvattava painauma. Viini maistuu täällä sekä sokerilta että etikalta. Pavuissa on pieniä mustia pisteitä ja vieno rikin tuoksu.
20.5. Menimme Jonin kanssa Lotteen viinille. Tanskalainen kirjailija, joka toisinaan istuu kanssani samassa huoneessa Pohjoismaisessa kirjastossa ja maiskuttelee, istuutui pöytäämme ja kertoi kirjoittavansa kirjaa kolmekymppisestä miehestä, joka etsii rakkautta Ateenassa. Hän kysyi mitä aioimme tehdä illalla ja olimmeko Tinderissä.
21.5. Arkeologisessa museossa näin kaikki maailman ruukut. Päässäni soi, mitä yhden toisen instituutin johtaja oli sanonut minulle eilen: I hate pottery.
24.5. En ole onnistunut tekemään hortaa vielä kotona, vaan kaikki keittämäni vihreät lehdet maistuvat siltä miltä näyttävätkin: rikkaruohoilta.
27.5. Myöhään yöhön ravintolassa kuuntelemassa kreikkalaista kansanmusiikkia. Pöydässä Antti kertoili kaupungin ruokapaikoista, joissa oli käynyt tai joissa haluaisi käydä ja mitä niissä tarjoiltiin.
28.5. Pääsin Joakimin mukaan moottoripyöräajelulle. Menimme sataakuuttakymppiä (Joakimin arvio) pimeässä hohtavalla moottoritiellä autojen välissä kuin vapaassa pudotuksessa. Tuuli muuttui pieniksi teriksi.
1.6. Falafelpaikan pitäjä teki pilaa aksentistani ja nauroi minulle päin naamaa kun yritin tilata kreikaksi. Aloin itkeä heti. Kaikki täällä luulevat että olen nuorempi ja tyhmempi kuin mitä olen. Ehkä olen nuorempi ja tyhmempi kuin mitä olen.
5.6. Otin metron ja bussin rannalle ja jäin siellä, missä muutkin jäivät (Limanakia B). Lahdenpoukamassa vesi oli kuin kallis korukivi valkoisten kallioiden välissä. Jyrkkä polku mureni jalkojen alta ja kallioiden geometrisissa kulmissa jouduin kipuamaan nelinkontin. Meri oli lämmin, kirkas ja syvä, pensaat palaneet auringossa karrelle, ihmiset lepäilivät kivillä, kuin maalaukseen aseteltuina. Nuori alaston adonis nousi vedestä ja kysyi, mitä mieltä olisin seksistä tai jostain ”pehmeämmästä” siellä rannalla.
6.6. On uskomatonta että niin monet ihmiset joutuvat käyttämään ainutkertaisen elämänsä työntekoon, ja että suuri osa siitä työstä on niin turhanpäiväistä.
9.6. Mummo valutti pitkää räkää parvekkeelta. Ehdin alta pois.
11.6. Aprikoosinmyyjä sanoi, että aprikoosit ovat herkullisia ja ymmärsin hänen puhettaan. Sanoin kyllä ja maistoin, vaikken pidä aprikooseista. Hän kysyi olenko Ranskasta ja kun kuuli, että olen Suomesta, kävimme lyhyen keskustelun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jossa käytin melkein jokaista tuntemaani kahtakymmentä sanaa. Hän päätti keskustelun kysymällä ”Et siis pidä ’pam pam’?” En.
13.6. On täytynyt kulua kuukausi, koska nyt täysikuu nousee taas Ymettos-vuoren takaa valtavana. Näen että se nousee, mutta kun katson sitä, en näe että se liikkuu. Se irtautuu vuoren laelta vain vaivoin. On omituista, että elämme planeetalla jota kiertää kuu, ihan niin kuin jossain scifi-kertomuksessa.
16.6. Kuume nousi keskiviikkoiltana pieninä säpsähdyksinä, räps räps räps. Aamulla testissä oli kaksi viivaa ja tiesin kyllä mistä ne olivat peräisin: viikonloppuna klubilla höyrystynyt hiki oli satanut kattorakenteista takaisin tanssijoiden päälle.
22.6. Μούσμουλα eli nispero eli lokvatti.
25.6. Viikonlopuksi vuokrasimme tila-auton. Artemiin pyhäkköalueella Brauronissa osa meistä maistoi vettä pyhästä lähteestä ja jakoi varastetun aprikoosin. Luulen, että minusta tuntuu jo karhulta.
27.6. Eilen olin kaatanut Poseidonin temppelillä vähän kivennäisvettä kohtaan, jossa arvelin alttarin olleen. Olimme pyytäneet kollektiivisesti meren jumalalta ”salty snacks.” Aamulla ovenkahvasta löytyi pieni pussillinen leipätikkuja ja lappu ”Greetings from the Sea Daddy.”
30.6. Tänään näin taas kissan, joka söi seinästä laastia.
3.7. Viikonloppu Agistrilla. Halikiádan rannalla unohdin heti, miksi olin koskaan mennyt kaupunkiin.
6.7. Kirpputorin myyjä kertoi olevansa pelasgi ja sanoi, että kuten kaikki viikingit, olen varmasti minolainen. Hän osoitti varpaitani käppyräiselle äidilleen – katso nyt! – ja kysyi oliko veriryhmäni alfavíta. Ja eikö ollutkin erikoista, hän jatkoi, että historiankirjoitus vaikeni siitä, että sekä inkat, ainut ja inuiitit olivat kreikkalaisia? En antanut juttujen okkultistis-fasistisen pohjavireen häiritä sillä myyjä oli instituutin ulkopuolella ensimmäinen ihminen, joka varauksetta suostui puhumaan minulle kreikkaa. Hän kertoi, että hänellä oli tietokoneellaan kovalevy, josta löytyi koko Aleksandrian kirjasto ja että tiesi missä hunajaan säilötty mies oli, mutta voi olla myös etten ymmärtänyt kaikkea.
8.7. Eilen kiipesin vuorelle Kipselin takana. En tiennyt, miten huipulle pääsee, joten seurasin yhtä lailla eksyksissä olevaa mummoa. Hän nousi päättäväisesti murenevaa kinttupolkua, joka vei hylättyjen talojen pihojen läpi. Ylhäällä kuljimme pihamuurin juurta ja yllämme viisi valtavaa häkkiin teljettyä verikoiraa haukkui kuin piestyt. Ne janosivat meidän vertamme. Laella kellot alkoivat heti soida ja mummo kiiruhti pieneen kirkkoon, jonka parkkipaikalle oli järjestynyt rihkamatori. Myynnissä oli uskonnollisia roinaa, koruja, kaasukeittimiä ja muovileluja. Pian laulavat papit saapuivat jäljessään vaatimaton väkijoukko. Ostin kojusta rukoushelmet massia syövältä naiselta. Hän sanoi että puhun aika hyvää kreikkaa ja halusi tietää, miten suomeksi sanotaan kiitos. Sanoin kiitos ja hän toisti kilitos. Sanoin KIITOS ja hän sanoi kasvot hehkuen KILITOS niin että hetken ajan näin vain hänen hampaitaan peittävän maissikerroksen, ja sitten hän sulki minut syliinsä.
9.7. Parvekkeella on pulu, puluverkon sisäpuolella. En löydä verkosta pulun mentävää reikää. Ja sitten myöhemmin en enää näe sitä.
10.7. K.A.P.E.:n rannalla oli jotain hässäkkää. Vanhaa miestä oli pistänyt punainen meduusa. Vesirajaan kokoontuneesta joukosta valikoitunut nuori mies puki päähänsä lasten snorkkelin, otti käteensä tyhjän frappemukin ja ui etsimään syyllistä.
11.7. Kun tulin töistä, pulu istui parvekkeella taas. Juoksin yläkertaan hakemaan Joakimia, joka ujutti sätkivän linnun vapaaksi verkon silmukasta. Työnsimme sen lakanassa paperikoriin ja kadulla se nousi ihmeen kaupalla lentoon.
Myöhemmin illalla kissa tappoi takapihalla pulua (eri värinen) ainakin kymmenen minuutin ajan. Kuului kamala läiske ja ähellys. Ajattelin kreikantunnilta tuttua lausetta: Οι γάτες είναι στον κήπο.
14.7. Pohjoismaisen kirjaston ovessa on ilmoitus, että heinäkuussa kirjasto on auki vain viiteen, mutta Jens ei koskaan malta lähteä kotiin. Hän antaa minunkin viipyä myöhempään: Istu vaan, hän sanoo, kun tekee sulkemisajan kierrostaan.
16.7. Bussissa vierustoveri kertoi, että heillä oli ennen kyläänsä ympäröivissä metsissä koiraongelma. Niillä oli tapana seurailla ihmisiä, hän sanoi – ja sitten! HA! Oliko niillä vesikauhu, kauhistuin. Ei, ei, ei, eivät ne purreet ihmisiä, ne olivat varkaita: kerrankin eräällä naisella oli kassissa kokonainen paistettu kana… But then we arrested all the dogs, hän hymyili.
18.7. Kaupan kassalle olen κούκλα μου.
19.7. Kävelin töiden jälkeen etsimään Ilissos-jokea – siis sitä kohtaa, joka vielä on näkyvissä ja johon Platonin Faidros sijoittuu. Vehreässä puistossa joenuomasta muistutti vain jyrkästi laskeutuva penkka ja hienoinen kosteus polulla. Puiden takaa yllätetty kaksikko ryhtyi kiskomaan housuja jalkaansa. Sokrates sanoo, etteivät puut voi opettaa hänelle mitään.
23.7. Paluumatkalla Epidauroksen teatterista vieruspenkin nainen tarjosi sokerittomia keksejä. Hän kysyi, haluaisinko keskustella ranskaksi vai kreikaksi ja valitsin kreikan. Koska kielitaitoni ei riittänyt vaikuttavan Agamemnon-produktion analysoimiseen, päädyimme ensin luettelemaan kaikki viime aikoina näkemämme elokuvat, sitten museot joissa olimme vierailleet, ja lopulta vihannekset ja hedelmät, joista pidimme. Kun tilausbussi saapui kolmelta aamulla Ateenaan ja kaikki muut olivat syvässä unessa, sovimme menevämme seuraavana vuonna yhdessä.
24.7. On viimeinen sunnuntai. Halikiádan rannalla kysyin nuorelta snorklaavalta mieheltä, onko vedessä kaloja ja hän kysyi, haluaisinko kokeilla itse. Kun harjoittelimme puhaltamaan veden pois hengitysputkesta, hätäännyin ja unohdin kuinka keuhkot toimivat: Don’t worry, it’s just water. I’ll be with you all the time. Syvällä hän tarttui käteeni ja osoitti pohjalla hitaasti etenevää valtavan suurta vaaleankeltaista kalaa. Kun seurasin sen matkantekoa, vesi oli ympärillä harmaata valoa.
Pieta Päällysaho