Harkkaripäiväkirja – Anu Ketonen (Osa 2)

Hei!

Taas on tullut aika päivitellä vähän kevään EDUFI-harjoittelijan kuulumisia ja kevään etenemistä kohti kesää keskellä tätä poikkeuksellista tilannetta. Huhti- ja toukokuu vilahtivat ohi hetkessä ja harjoitteluajastanikin on jo yli puolet takana!

Työt instituutilla ovat edenneet mukavasti ja kohta olisikin aika siirtyä taas vaihteeksi kentälle ja muihin maisemiin arkeologisten projektien puitteissa. On ollut upeaa päästä kokemaan Ateenan kevät ja en ihmettele lainkaan, että paikalliset sanovat kevään olevan heidän lempiaikaansa Kreikassa. Tämä poikkeuksellinen tilanne onkin tuonut minulle mahdollisuuden tutustua Ateenaan hieman eri näkökulmista. Museoiden, arkeologisten kohteiden, kauppojen ja ynnä muiden oltua kiinni pari kuukautta olen käyttänyt sen ajan kierrellen lähiympäristössä, kujilla ja kukkuloilla.

Iltanäkymä Areopagilta juuri rankkasateen jälkeen.

Täällä Ateenassa, ja Kreikassa muutenkin koronan suhteen rajoitukset näyttävät toimineen erinomaisesti ja toukokuun alusta lähtien niitä onkin alettu purkaa asteittain, tavoitteena hiljalleen siirtyä kohti normaalimpaa arkea. Liikkumisrajoitukset poistettiin täällä 4.5., kaupat avautuivat 11.5. ja arkeologiset kohteet avasivat ovensa yleisölle jälleen 18.5. lähtien ja samalla myös matkustaminen mantereella oman alueensa ulkopuolella oli jälleen sallittua. Seuraavaksi onkin vuorossa Kreikan avaaminen turisteille ja muille matkustajille. Rajat avautuvat liudalle matkustajia jo 15.6. (riippuen lähtömaasta ja sen koronatilanteesta) ja lopuille 1.7. lähtien ellei maan tartuntatilanteessa ole havaittavissa takapakkia. Hyvin näyttävät niin rajoitukset, kuin niiden purkaminenkin sujuneen ainakin tähän asti.

Olen ottanut ilon irti juuri auenneista arkeologista kohteissa täällä Ateenassa ja olenkin päässyt kiertelemään niitä välillä jopa ainoanakin vierailijana! Näin pääsikin käymään, kun kävin helteiden aikaan roomalaisella agoralla, eikä muutenkaan kohteilla ole tarvinnut kyllä jonotella, esimerkiksi Akropoliilla ja kreikkalaisella agoralla käydessäni niissä oli ehkä kourallinen muita vierailijoita itseni lisäksi. Olen todella nauttinut mahdollisuudesta tutustua Ateenaan kaikessa rauhassa kierrellen ilman suuria turistilaumoja.

     Ylemmässä kuvassa Parthenon ja alemmassa osa Akropoliin porttirakennusta Propylaiaa ja Athene Niken temppeli, joita harvoin pääsee tarkastelemaan ilman tungosta.

Tapahtumarikkaaseen kevääseen vielä lisänä sekin, että Kreikassa koettiin kovimmat helteet toukokuun aikana 160:en vuoteen (mittaushistorian aikana). Viikonlopun 16.–17.5. aikana molempina päivinä mitattiin noin +37 asteen lämpötiloja Ateenassa. Pitemmällä aikavälillä tarkastellen kevään kovat helteet ovat yleistyneet Kreikassa, joka kertoo hieman siitä miten ilmastonmuutoksen vaikutukset muun muassa näkyvät täällä Välimeren alueella.

Loppu harjoitteluajastani vierähtääkin suurilta osin Ateenan ulkopuolella. Parisen viikkoa tosin vielä olen instituutilla toimistotöissä, mutta kesäkuun puolenvälin tienoilla suuntaamme kahdeksi viikoksi Peloponnesoksen keskelle Arkadiaan. Tämän jälkeen hieman reiluksi kuukaudeksi vielä Thesprotian suuntaan Pohjois-Kreikkaan.

Näiden jälkeen tuleekin minun aika palailla Suomeen ja vapauttaa paikka seuraavalle harjoittelijalle.

Aurinkoisin terveisin kesäisestä Ateenasta,

ANU KETONEN

Ps. Vinkkinä seuraaville harjoittelijoille ja muutenkin… Iltauinti virkistää mukavasti kaikkien arjen kiireiden keskellä.