Innoissaan kuin sotahevonen tantereella lensin Kiovan kautta kauan odotetulle matkalleni uudenkarhean hallituksen toiveita sykkivään Ateenaan. Edessä viisi kuukautta harjoittelua, oman alan työtä – sitä mitä vastavalmistuneet jahtaavat kuin kettua loordien niityillä. Takana olivat etukäteisvalmistelut, joihin kuului muun muassa valmistuminen filosofian maisteriksi Oulun yliopiston historiatieteistä.
Helmikuisessa Kreikassa tuntui vähän itsensäpetokselta jättää syksyllä hyvin alkanut treenikausi kesken, sillä oletusarvoisesti keskittymiseni tulisi suuntautumaan pitkälti maan kulttuuritarjontaan ja viestinnällisiin tehtäviin. Jo varhaisessa vaiheessa päätin, että aika on löydyttävä myös ruumiinkulttuurille. Oli aika etsiä punttisali. Anima sana in corpore sano, kävisi roomalainen loihemaan.
Eikä mennyt kauaa, kun pienessä mutta selkeästi motivoituneessa porukassa kävimme läpi lähialueiden kuntosalitarjontaa. Valtaosa erityisesti Gyzin alueen saleista sijaitsee kellareissa ja niitä löytyy aivan Koroneos-talon lähikortteleistakin. Päätimme kuitenkin suunnata seuraavaan kaupunginosaan, Kipseliin, missä vaihtoehtoja olikin jo enemmän ja myös laatu oli parempi.
Nopea katsaus menneeseen. Vanhassa Ateenassa oli aikanaan kolme suurta julkista gymnasionia: Akademeia, Lykeion ja Kynosarges. Koska nuorten miesten koulutuksessa, παιδεία, eräs oppimistavoite asetettiin ruumiinkulttuurin piiriin, olivat nämä instituutit kovalla käytöllä. Lopulta löysin myös oman treenipaikkani. Gymanisani, Golden Gym Κυψέλη, sijaitsee betonimörskässä lähellä yliopiston päärakennusta ja rujosta ulkomuodostaan huolimatta se osoittautui kaikin puolin toimivaksi interiööriksi.
Kunto- tai punttisalilla käyminen Kreikassa on erilaista, jos on tottunut nostamaan rautaa tiistaiahtaassa yliopiston ilmastoidussa gymnasiassa. Se onkin varsin helppoa, sillä pienessä salissa kiertelee hieman päivästä riippuen kolmesta viiteen traineria neuvomassa tai muuten vaan vitsiä kertomassa. Lähtökohtaisesti salillehan ei Kreikassa tulla treenaamaan. Jo heti ensi kerrasta meinasimme saada lähtöpassit puutteellisen varustuksen takia; ehdottoman oleellisina kun salin isäntä piti pyyhettä ja jonkinlaisia jalkimia. Minkään sortin hikeä tuottava suora toiminta ei taas ole täkäläisen enemmistön suosikki, salille tullaan enimmäkseen hangaroundin ominaisuudessa tai tovereitaan moikkaamaan. Itsekin saatoin pystysoudun takaa jotain ähkäistä tutuille tervehdyksen merkiksi.
Perinteisesti gymnasionia ja palaestrata, eli kahdenkeskeiseen nyrkkeily- ja painimittelöön tarkoitettuja salin takasyrjiä on suojellut Ἡρακλῆς ja Ἑρμῆς ja erityisesti täällä Ateenan alueella itse Θησεύς. Huolen häivää koenkin havaitsevani vasta hajaantuessani salilta kaduille juoksun tai kevyen hölkän merkeissä. Koska kadut Kipseliin päin olivat paikoin jättimäisen huonossa kunnossa, oli minulla pari kohtalaisen tasavertaista vaihtoehtoa kohdistaa askeleeni. Lähin puisto Πεδίο του Άρεως, Areenkenttä, on todennäköisesti joskus ollut miellyttävä, vehreä perheiden sunnuntai-piknikin tyyssija. Siellä juokseminen ei ole mielekästä, sillä vakituista väkeä on paljon. Silti juokseminen toi hyvää vastapainoa salille.
Totean, kuten Olavi Paavolainen vuonna 1939 Ateenassa, kun ”Matkani kevytmielisyys alkaa minulle selvitä” , että ehdin mielestäni kevään aikana tehdä paljon asioita, joita Ateenan matkaltani toivoinkin. Tutustuminen instituutin monipuoliseen toimistotyöhön, arkeologiset kaivaukset, lukuisat opastuskierrokset ympäri kaupunkia, kaikki verkostoitumisbileet ja vuosijuhlat muissa instituuteissa, kellarissa tai terassilla läpi kahlatut antiikin klassikot, lukemattomat lämpimät illat. Koska en kaihda harrastaa lehtikirjoittelua, tein kevään aikana puolen tusinaa Kreikka-aiheista artikkelia useisiin julkaisuihin, mm. Acatiimiin, Journalistiin, Kalevaan, Oulun ylioppilaslehteen, 1/2-lehteen ja Helikoniin. Tutkimalla löysin uuden Kreikan.
Vauhdikkaan ja monipuolisen harjoittelun aikana valehtelematta täytyykin todeta, että eräs merkityksellinen keino tasapainottaa arkea ja tyhjentää mieli on ollut juuri salilla käyminen. Siellä treenaaminen ei välttämättä niinkään tähtää mihinkään erityiseen gymnopaediaan, vaan se toimii ikään kuin meditatiivina. Ilman tasapainottavia liikuntasuorituksia olisi arki kaikkine hyvine asioineenkin ollut vaarassa taipua Prokrusteen vuoteeksi.
Ateenan liikuntatarjonta on varsin hyvä, eikä ole mitään syytä kaihtaa punttisalien kutsua. Suosittelenkin lämpimästi, mikäli haluaa nähdä toisenlaisen puolen Hellaan arjesta ja samalla päästä siihen itsekin käsiksi ruumiinkulttuurin merkeissä. Kannattaa suunnata salille.
Uula Neitola
Kirjoittaja on oululainen FM, joka teki teki Cimo-harjoittelunsa instituutissa keväällä 2015 ja piti näkemästään.