Merellä on salaisuutensa, Välimerellä varsinkin. Ulla Remes, sekatekniikka paperille 2019
Jo antiikin ajoista lähtien kohonneet pylväät ja toinen toistaan upeammat veistokset ja Välimeren autereinen lämmin valo. Kiireettömyys, otolliset tilat työlle, rikkumattoman intensiivinen keskittymisrauha ja katolta avautuva näkymä Akropoliille ja Lykabettos-kukkulalle. Koko kehon lämpeneminen välimerelliseen tunnelmaan ja kotimaan huolista ja tekemättömistä töistä kuoriutuminen hetkeksi irti. Suurkaupungin virkeä syke. Valkoinen ja keltainen juusto rapeiden piirakoiden sisällä, maukas feta tuoreen salaatin päällä, moussaka ja uunijuurekset yrtteineen ja ruokajuomineen, nautinnollisen tuoreet hedelmät. Näistä kaikista syntyy hedelmällisen luova olotila, joka Koroneos-talon rauhallisessa miljöössä saa hyvät mahdollisuudet päästää näkyviin sitä prosessia, joka syntyy vanhaa ja uutta taas kerran yhdistettäessä – uutta ilmaisua etsittäessa vanhan arvokkaan kulttuurin, maailman sivistyksen kehdon vaikutuspiirissä.
Olen kolmen vuoden aikana työskennellyt kolme jaksoa Ateenassa. En tiedä mikä siinä on, mutta mikään muu maa, mikään muu miljöö, mikään muu kulttuuripiiri ei ole kyennyt samaan vaikutukseen taiteeseeni, mihin Ateena antiikin perintöineen kykenee. Jokaisella jaksolla pysähdyn ihmettelemään, ylitän odotukseni, uudistun, aina uudestaan hämmästyn. Jotakin tapahtuu, ei tehdä, syntyy, ei pakoteta. Paikassa täytyy olla 
erityistä energiaa ja taikaa. Tunnen sinne yhä kutsua ja tehtävän siellä.
Omien syvien prosessien keskellä myös kreikkalaiseen nykytaiteeseen tutustuminen on kiinnostavaa. Ajattelen kreikkalaisia kollegoita osaaottavasti: miten haastavaa on globaalisti ainutkertaisen kulttuurihistorian keskellä löytää oma ääni ja uskaltautua sen vietäväksi, siinä olisi monelle tekemistä yllin kyllin. Näyttelyissä kuitenkin huomaa, että kyllä kreikkalaiset nykytaiteilijat ovat siihen mutkattomasti kyenneet.
Aktiivisen kantaaottavaa videotaidetta sodista ja konflikteista muun muassa Lähi-Idässä oli esillä State of Concept -taideinstituutissa. Unlikely Outcomes -näyttelyssä valokuvaan keskittyvässä taidekeskus Voidissa valokuvaaja Nikolas Ventourakisin teosten valo on hiljaisen hykerryttävää. Aiheet kuten mies tupakalla useissa teoksissa, hämyiset puiston katveet, nostalgiset autot, ränsistyneet talot vievät ajatukset menneeseen. Filmille kuvaaminen korostaa kuvien intensiteettiä. Kun tapaan taiteilijan ja kerron hänelle olevani itse maalari, hän naurahtaa, että sitä ei ole vaikea nähdä. En ollut huomannut mekkoa vaihtaessani, että oikean käteni alapuoli on jäänyt päivän työskentelyistä vihreäksi melkein kyynärtaipeeseen saakka.
B & M Theocharakis Foundation esittää useita näyttelyitä. Alekos Fassianos ja Vangelis Chronis hyödyntävät taitavasti kreikkalaisen taiteen arkkityyppejä lähentyen egyptilaisen taiteen vaikutusta, ja värittävät hahmonsa niukalla värimaailmalla vahvasti pintaan. Trendikkään homoeroottisen aiheiston käsittely on elämänmyönteistä ja reipasta. Benaki-museon Alexis Akrithrakis näyttely ei erityisesti kolahda minuun, mutta kaksi teosta miellyttää erityisesti silmää. Niistä toinen, harmoninen ja eheä teos Omega vuodelta 1970, antaa myös omaan tekemiseeni oivalluksen konnotaation kautta. Kuvan kahdesta soikeasta elementistä muistan, mikä minulta nyt kolmannella jaksolla työstämässäni Vanhan testamentin käsittelyssä puuttuu kokonaan: laki. Kyllä minä niin kuin moni muukin sen rakkauden muistan, mutta se, mitä ihmiseltä odotetaan ja mihin ihmistä neuvotaan, se helposti unohtuu.
Todellinen ruuhka, kadulle asti jonot nähdään Kykladisen taiteen museossa. Siellä ”Picasso and Antiquity. Line and Clay” avaa Picasson vähemmän tunnettua puolta: luonnoksia, grafiikkaa ja keramiikkaa. Näyttelyssä Pablo Picasson taidetta asetetaan vuorovaikutukseen antiikin teosten kanssa. Erityisesti mykeneläisen kauden esineet ja Picasson muotokieli ja viivat keskustelevat herkästi: on kiinnostavaa nähdä, millaisia vaikutteita Ateenassakin työskennellyt mestari teoksiinsa sai muinaisesta taiteesta.
Museot täytyy kiertää aina uudestaan. Kykladinen taide uniikkiudessaan ja väkevyydessään seisauttaa aina. Tällä kertaa päätän arkeologisessa museossa vierailuni sellaiseen silmienhuuhteluun, että kierrän salit uudestaan nopeasti, annan katseeni valua muodosta toiseen. Katson, löytyykö yhtään kohtaa, jossa muotokieli tai rytmin taju edes vähän horjahtaisi.
Ei ole vaikea arvata, että ei löydy. Siitäkin hämmästyn aina uudestaan. Miten ihmeessä se on mahdollista?
ULLA REMES
Kuva- ja yhteisötaiteilija, TM