Jos aiemmin Ateenassa vierailevaa tai asuvaa ihmistä on saattanut varjostaa Akropolis ja sen herättämä muisto antiikin kulttuurista, lepää nyt koko Euroopan ja lähes tulkoon koko maailman yllä globaalin pandemian varjo. Näin klassisena filologina on vaikea vastustaa kiusausta kertoa yleisesti käytössä olevien sanojen klassisesta etymologiasta: pandemia (sana, joka tuskin on jäänyt viimeisen vuoden aikana keneltäkään kuulematta) on kulkeutunut isoon osaan nykykielistä klassisen kreikan kautta. Kyseessä on yhdyssana, joka koostuu adjektiivista πᾶς (kaikki) ja substantiivista δῆμος (maa, kansa, ihmiset). Semanttisesti pandemia tarkoittaa siis jotain, joka koskettaa koko maata tai kaikkia ihmisiä. Koronaviruksen voisi väittää olevan juurikin pandemia sana varsinaisessa merkityksessä: se on globaali kulkutauti, joka on enemmän tai vähemmän levinnyt joka maailman kolkkaan.
Tätä tekstiä kirjoittaessani olin Kreikan hallituksen määräämässä seitsemän päivän karanteenissa. Yleensä Kreikassa kevät on toivon aikaa: talven kylmyys alkaa väistyä ja aurinko lämmittää hellästi ennen kesän paahtavia helteitä. Tätä kevättä kuitenkin varjostaa tuo edellä mainittu kulkutaudin varjo. Attikassa jo kolmas ns. lockdown jatkuu pidennettynä ainakin 22. maaliskuuta saakka. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sitä, että kaikki ei-välttämättömät kaupat ovat kiinni (ravintolat ja kreikkalaisille erityisen tärkeät kahvilat mukaan lukien), ruokakaupassakin käydessä tarvitsee tekstiviestitse tilattavan ”kulkuluvan” ja öisin on ulkonaliikkumiskielto. Töihin sentään pääsee lupalapulla, mutta työpaikoillakin kehotetaan olemaan ainoastaan 50% normaalista henkilökunnasta. Tämä vaikuttaa luonnollisesti myös instituuttimme toimintaan. Itse tein viime viikon töitä etänä ja juttelin kollegoiden kanssa tietokoneruudun välityksellä, mihin ainakin moni suomalainen on tottunut viimeisen 11 kuukauden aikana. Tällä viikolla olen onneksi päässyt fyysisesti paikalle instituuttiin. Siltikin etäpäiviä tulee tehtyä kaksi viikossa ja yleisesti ottaen koko tilanne tuntuu elävän jatkuvassa muutoksessa; tulevaisuus on edelleen kätkeytynyt kaoottiseen pimeyteen eikä kukaan pysty varmuudella sanomaan, mitä tulevat viikot pitävät sisällään.
Edellisen kerran olin Kreikassa kutakuinkin vuosi sitten. Tarkoituksenani oli toteuttaa pitkäaikainen haaveeni ja osallistua Kreetalla erään sikäläisen työpajan järjestämään kreetalaisen luutun seminaariin. Kaksi tuntia ennen seminaarin alkamista työpajan sihteerin soitti kertoakseen, että seminaari oli peruttu. Viikon edetessä menivät kiinni ravintolat ja tavernat ja lopulta kaikki ei-välttämättömät kaupat. Korona oli ottanut Euroopan puristuksiinsa. Nyt, vuosi myöhemmin, poikkeukselliset olosuhteet jatkuvat yhä. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun itse olen tullut Kreikkaan epätavallisen tilanteen vallitessa: vuonna 2015 tulin viettämään kesää Ateenaan perheeni luokse. Tuolloin Kreikan velkakriisi oli näkyvimmillään uutisoinnissa ja vielä viikkoa ennen saapumistani Suomen media kertoili tarinoita ruokakauppoja, bensa-asemia ja pankkitilejä tyhjentävistä kreikkalaisista sekä yleisestä kaaoksesta.
Totuus ei ollut kuitenkaan niin karu kuin mitä tietyt mediatahot olivat antaneet ymmärtää. On hyvä muistaa, että kreikkalaisilla on pitkä historia sinnikkäinä altavastaajina. Kukin voi miettiä vaikkapa persialaissotia (erityisesti Thermopylain taistelua), kreikkalaisen kulttuurin selviytymistä Rooman alaisena, Kreikan vapaussotaa, kreikkalaista vastarintaa akselivaltojen miehityksen alla, kultaa jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuissa tai kreikkalaisten vastustusta alentua velkojien ehdotuksiin. Suomalainen lukija voi löytää helposti näihin samaistumispintaa: olemmehan mekin taistelleet ja puolustaneet itsenäisyyttämme, selvinneet taloudellisista lamoista ja päässeet vastikään ensimmäistä kertaa jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuihin. Mikä suomalaisia ja kreikkalaisia yhdistää tässä kohtaa, on se, että kyseessä on kaksi pientä etnistä kansakuntaa, jotka ovat kamppailleet itseään suurempien kanssa. Veijo Meri nimesikin Suomen itsenäisyyden varhaisia vuosia käsittelevän teoksensa oivallisesti Suurta olla pieni kansa. Samaa voisi sanoa Kreikasta.
Näistä historiallisista esimerkeistä voidaan löytää se lohtu, että suurempienkaan esteiden ja vaikeuksien edessä sinnikkyys usein palkitaan eikä toivosta kannata koskaan luopua. Antiikin tutkijalle on olemassa aina myös houkutus etsiä jos ei nyt suoraan vastauksia niin ainakin vähintäänkin yhtymäkohtia ja näkökulmia nykyisyyteen. Nykyisissä oloissa mieleen tulee väistämättä Ateenan rutto. Kyseinen kulkutauti iski Ateenaan vuoden 430 eaa. kesällä, jolloin ateenalaiset olivat keskellä peloponnesolaissotia. Suurin osa Attikan väestöstä oli sulloutunut turvaan spartalaisia kaupungin muurien sisään ja täten ruton oli helppo levitä. Se tappoikin arviolta kolmasosan Ateenan asukkaista. Tässä kohtaa on turhaa toistella jälleen kreikkalaisesta sinnikkyydestä. Sen sijaan voimme siirtää huomiomme toisaalle. Nimittäin noihin aikoihin Kreikan kolmesta suurimmasta tragediakirjailijasta Sofokles kirjoitti Kuningas Oidipusta (joka alkaa Theban kaupunkia vaivaavalla ruttoepidemialla) ja Euripides useampia säilyneitä näytelmiä. Lisäksi voidaan argumentoida, että tuon kyseisen aikakauden vaikeudet ovat vaikuttaneet lukemattomiin myöhempiin kulttuurituotoksiin, josta yhtenä esimerkkinä voisi nostaa historioitsija Thukydideen ja tämän teoksen juurikin peloponnessolaissodista. Thukydides ei ainoastaan kehittänyt kreikankielistä proosaa äärimmilleen siihen pisteeseen asti, että hänen tyylillään vielä yhä pelotellaan perustutkinto-opiskelijoita klassisen filologian laitoksen käytävillä, vaan hän loi myös aivan uudenlaisen tavan kirjoittaa historiaa.
Kulttuuri-instituutissa työskentelevänä ihmisenä haluankin painottaa kulttuurin tärkeyttä vaikeina aikoina. Joku voisi väittää, että ihmiskunnan historialliset kriisit pistävät herkemmin taiteilijat ja tieteilijät toimimaan. Ellei joku halua vetää näin pitkiä johtopäätöksiä, voi tuskin kukaan kieltää kulttuurin ja tieteen merkitystä tällaisina aikoina: vaikka ihmiset ovat löytäneet entistä paremmin luonnon helmaan parantamaan niin henkistä että fyysistä terveyttä, uskallan väittää monien repineen hiukset ja silmät päästään ellei heillä olisi ollut saatavilla musiikkia, elokuvia ja kirjoja – kulttuuria, joka on vieläpä entistä helpommin saatavilla nykyisin digitalisaation ansiosta. Monet ovat löytäneet uudelleen Steven Soderberghin ohjaaman elokuvan Contagion (2011) ja Albert Camus’n romaanin Rutto (1947), mutta millaisia näkökulmia Thukydideen Peloponnessolaissodat tai Kuningas Oidipus voisivat avata vuonna 2021 elävälle ihmiselle?
Kun viruspandemian kaltainen luonnonvoima aiheuttaa tuhoa ympäri maailmaa, on kulttuurin tehtävä viljellä, kasvattaa ja synnyttää. Sana kulttuuri ei tule kreikasta vaan latinan verbistä colō. Verbi ei tarkoita ainoastaan kasvattamista vaan myös suojelemista ja hoitamista. Erilaisilla kulttuuri- ja tiedeinstituuteilla ja -toimijoilla onkin tällaisina vaikeina aikoina erityislaatuinen tehtävä. Meidän ei tule ainoastaan synnyttää uutta vaan myös suojella sitä, mikä on meidän inhimillisyydessämme tärkeää. Inspiraationa meille toimikoon pienten suurten kansojen sinnikkyys ja periksiantamattomuus.
Koronakriisi on jotain, johon suurin osa ihmisistä ei ole osannut varautua. Täten näinä nykyisinä aikoina me kaikki olemme tavallaan harjoittelijoita.
It’s all Greek to me – φράση αγγλική
Η Αθήνα είναι η πόλη που έχω επισκεφτεί τις πιο πολλές φορές στην ζωή μου· από το 2014 κάθε χρόνο εκτός από το 2017. Μέχρι πέρυσι η σκιά της Ακρόπολης και η μνήμη της κλασική αρχαιότητας αιωρούνταν πάνω από την πόλη αλλά τώρα το σκοτάδι του κορωνοϊού καλύπτει όλον τον κόσμο. Πραγματική πανδημία (παν + δήμος).
Τώρα που γράφω αυτό το κείμενο είμαι σε καραντίνα για μια εβδομάδα. Κανονικά την άνοιξη έχει πολύ ωραίο καιρό εδώ άλλα τώρα όλοι μας αισθανόμαστε ένα περίεργο κρύο. Το lockdown συνεχίζεται μέχρι την Καθαρά Δεύτερα και κάθε φόρα, όταν θέλουμε να πάμε έξω να απολαύσουμε τον ήλιο, χρειαζόμαστε τους κωδικούς.
Την τελευταία φορά που ήμουν στην Ελλάδα ήταν ο περασμένος Μάρτιος. Ήθελα να συμμετάσχω σε ένα σεμινάριο για το κρητικό λαούτο στην Κρήτη άλλα δυο ώρες πριν το σεμινάριο η γραμματέας της σχολής μου με πήρε τηλέφωνο και μου είπε ότι το σεμινάριο ακυρώθηκε. Την ίδια εβδομάδα έκλεισαν όλα τα εστιατόρια, τα καφενεία και τα μαγαζιά. Μετά από έναν χρόνο η κατάσταση είναι σχεδόν η ίδια, ακόμα και χειρότερη. Κάπως αναπολώ το καλοκαίρι του 2015 που ήμουν εδώ αν και τότε ήταν μια πολύ δύσκολή περίοδος για τους Έλληνες…
Οι Έλληνες και οι Φινλανδοί ωστόσο είναι αμφότεροι δυνατοί αδύναμοι: έχουν παλέψει για την ελευθερία τους απέναντι σε μεγαλύτερο αντίπαλο. Ο φινλανδός συγγραφέας Βέιγιο Μέρι τιτλοφόρησε ένα από τα βιβλία του: “Είναι πολύ σπουδαίο να είσαι μικρό έθνος”. Η επιμονή τελικά αποδίδει καρπούς όταν δεν εγκαταλείπεται η ελπίδα.
Ως κλασικός ακαδημαϊκός ψάχνω παραδείγματα από την αρχαιότητα. Αυτήν την στιγμή σκέφτομαι τον λοιμό των Αθηνών. Δεν σκέφτομαι μονό αυτή την κρίση και όλους τους νεκρούς άλλα και τις τραγωδίες του Σοφοκλή και του Ευριπίδη που γράφτηκαν εκείνη την εποχή. Αργότερα ο Θουκυδίδης έγραψε την Ιστορία του Πελοποννησιακού Πολέμου που και αυτός περίγραψε τον λοιμό. Ο Θουκυδίδης όχι μόνο δεν ανέπτυξε την ελληνική γλώσσα αλλά και έναν καινούριο τρόπο συγγραφής της ιστορίας.
Ο πολιτισμός παίζει πολύ σημαντικό ρόλο σε μια δύσκολη εποχή σαν αυτή. Όταν είμαστε μέσα στο σπίτι μας όλη την ώρα, χρειαζόμαστε μουσική, βιβλία, ταινίες… και βεβαίως τέχνη! Μια δύναμη της φύσης σαν το κορωνοϊό μπορεί να καταστρέφει άλλα ο πολιτισμός καλλιεργεί, γεννάει και προστατεύει ό,τι είναι σημαντικό για την ανθρωπότητα. Για την προαγωγή του λειτουργούν τα ινστιτούτα που ασχολούνται με τον πολιτισμό ιδιαίτερα αυτές τις δύσκολες στιγμές.
Kirjoittanut PETRI LAHTINEN