Γεια σας!

Nimeni on Anu Ketonen ja olen arkeologian maisterivaiheen opiskelija Helsingin yliopistosta. Toimin tosiaan tämän kevään ja kesän EDUFI-harjoittelijana täällä Suomen Ateenan-instituutilla. Toimenkuvaani täällä kuuluu muun muassa monipuolinen avustaminen instituutin toimistotöissä ja arkeologisissa projekteissa niin kentällä, kuin täällä työhuoneen puolellakin.

Instituutin toiminta ja tehtävät ovat minulle osiltaan entuudestaan jo tuttuja, sillä vietin täällä Kreikassa viime vuonna viitisen kuukautta, ensin toimien instituutin Erasmus+-harjoittelijana kesän ajan ja syksyllä osallistuen instituutin järjestämälle antiikin Kreikan johdantokurssille, jossa kiersimme erilaisia kohteita ympäri Kreikkaa viisi viikkoa.

EDUFI-harjoitteluni täällä alkoi maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Lensin tänne jo helmikuun lopulla ja kerkesinkin viettämään muutaman vapaapäivän kierrellen kaupunkia ennen töiden alkua. Harjoitteluni pari ensimmäistä viikkoa vierähtivätkin nopeasti instituutin kevään ensimmäisen arkeologisen projektin puitteissa Thesprotiassa Pohjois-Kreikassa, jossa olimme tekemässä arkeologista inventointia.

Thesprotia Kuvassa tiimimme, jonka kanssa olimme inventoimassa Thesprotian upeissa maisemissa.

Ateenan päässä kerkesin olla toimistotöissä puolisentoista viikkoa, ennen kuin täällä astuivat voimaan hallituksen uudet säännökset koronaepidemian leviämisen rajoittamiseksi. Ulkona liikkumiseen on laitettu hallituksen puolesta toistaiseksi voimassa olevia rajoitteita, joista tarkemmin nettisivulla https://forma.gov.gr/en/, jos haluatte niihin tutustua. Rajoitteiden ja säädösten puitteissa päätimme täällä, että instituutin oman asuntolan sijaan minun kannatti toistaiseksi muuttaa tänne instituutin päärakennuksen vierashuoneeseen asumaan. Työmatkani lyheni siitä reilusta kolmesta kilometristä rappusten kapuamiseen yläkertaan. Toisaalta nautin asua kauniissa instituutissamme täällä Akropoliin juurella, toisaalta ikävöin päivittäistä kävelyäni töihin ja takaisin kaupungin halki. Ateenassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, kun vain vähän lähtee seikkailemaan ja kävelee reittejä, mistä ei ole aiemmin kulkenut.

Instituutin työtehtävien lomassa aikani kuluu muun muassa nettikurssin parissa, jota suoritan vielä tässä keväällä Helsingin yliopiston suuntaan sekä kooten täällä materiaalia ja kirjallisuutta graduani varten. Näiden lisäksi tykkään kokkailla itsekseni, varsinkin nyt kun kaikki ihanat pikkuravintolat ovat toistaiseksi suljettuina sekä käydä kävelyillä tutustuen instituutin lähialueisiin tarkemmin. Hyvä puoli täällä keskusta-alueella asuessaan ovatkin monet lähialueen nähtävyydet, joita pääsee ihailemaan nyt varsinkin ilman suurta väenpaljoutta. Ateenassa on todella paljon nähtävää ja koettavaa aina antiikin monumenteista, kuvauksellisiin pikkukujiin, joita löytyy melkein joka kulmalta. Kevät varsinkin on ihanaa aikaa, kun kukat kukkivat kaikkialla ja linnut laulelevat.

Odotan innolla ja avoimin mielen, mitä tämä kevät ja kesä tuovat tullessaan! Mukavaa kevättä kaikille.

ANU KETONEN

 

Ps. Käykää ihmeessä tutustumassa instituuttiimme ja toimintaamme myös Facebookin ja Instagramin kautta käyttäjällä Finnish Institute at Athens!

 

Plakan alueella, lyhyen kävelymatkan päässä instituutilta voi käydä ihastelemassa värikkäitä pikkukujia.

Lysikrates Tässä myös Plakan laitamilla sijaitseva Lysikrateen koregimonumentti.